Jälleen puhdas voitto
Julkaistu: 03.07.2022 00.00

Jälleen puhdas voitto

Janakkalan Jana antoi kelpo vastuksen Lappajärven Veikoille naisten Ykköspesiksen ottelussa helteisellä Veikkolan kentällä. Molemmat joukkueet saivat kolmostilanteita luotua tasaisesti, 12/11. Kotijoukkue oli parempi kotiuttaja ja ansaitsi täydet pisteet.

Veikot on saanut peleihinsä ilmojen lämmetessä voittamisen halun. Keväällä se saattoi menettää pelin lopussa kolmenkin juoksun johdon, mutta nyt jaksojen päätösvuorot ovat olleet nälkäistä tekemistä. Janakkala oli molemmilla jaksoilla horjuttamassa sarjakärkeen kivunnutta LaVea, mutta joutui taipumaan.

Saana Lahti iski välilyönnillä Julianna Peltoniemen avausvuorossa kotiin. Iisa Rintamäki kotiutti polttolinjan puhkaisulla Essi Kivelän. Koko ottelun ajan Janakkalan kotiutukset olivat hyvin tehottomia. Kolmanteen vuoroon se sai ainoat juoksunsa Lavettarien ulkopelisähläyksillä. Toisaalta jatkossa Veikot tuhosi Janan yritykset loistavilla välilyönneistä tehdyistä paloista. Neljännen tasoittavalle LaVe lähti hakemaan voittojuoksua. Etenijäjokeri Eena Rintamäen kirmaistessa kolmoselle Janan polttoheitto karkasi kentän laidalle. Näin kotijoukkue nappasi sarjapisteen.

Pelin taso helteessä ei noussut huippuunsa. Toista jaksoa edettiin tasatilanteessa juoksuitta neljänteen vuoroon. Sitten Veikkojen piti tehdä jotakin täyden pistepotin eteen. LaVen kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Emmi Vehka-aho kiitti pelinjohtoa luottamuksesta ja kumautti kakkospesästä läpilyönnin. Saana Lahti kipaisi kotiin. Jatkotilanteesta Iisa Rintamäki saatteli Milla Hakomäen kotipiiriin. Pikakomennuksella kokoonpanoon Lavettarien terveystilanteen vuoksi hälyytetty nuori Elli Kangas kruunasi depyytinsä Ykköspesikseen komealla kumuralla väliin, millä Vehka-aho ehti kotiin.

Edellisissä peleissä Lavettaret on pelannut tuloksekkaasti kärjen kautta, mutta nyt ratkaisijat löytyivät kakkoskärjestä. Emmi Vehka-aho palkittiin ansioistaan ykköspalkinnolla tehoin 5/6. Essi Kivelä vaikeutti Janan tekemistä lautasen äärellä kuten myös vaihtajana, 6/7, mistä pyttykerho muisti häntä.

Neljän kotipelin jälkeen on keskiviikkona vieraspelin vuoro. Silloin matka suuntautuu Kankaanpäähän Majuttaria kohtaamaan.


Kuva Jani Vuorela

Seuran uusimmat