LaVe- AA 2-0 (3-0, 4-7)
Lappajärven Veikot ei antanut naisten Ykköspesiskauden hyvin aloittaneen Alajärven Ankkurien yllättää, vaan kellisti sen vakuuttavasti kotikentällään. Kauden avauksessa Alajärvi voitti puolestaan puhtaasti 2-0 Kitrolla. Ankkurit jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman yhtään sarjapistettä.
Ilmojen lämmetessä yleisöä oli mukavasti paikalla ja sekin syttyi kannustamaan joukkueita. Olosuhde oli kohdallaan ensimmäistä kertaa kevään Lavettarien peleissä.
Veikot hallitsi tätä joukkueiden toista kohtaamista selkeästi. Kolmostilanteet kirjattiin luvuin 22-12 ja kotiutukset 10-3, mikä kertoo Lavettarien vahvasta takatilanteiden puolustamisesta.
Ensimmäisen jakson toisessa vuorossa Sanna Särkijärven kakkosrajanäppi riitti Saana Lahdelle tuomaan juoksun. Heti seuraavalla lyönnillä komealla kolmossaumapuhkaisulla hän kotiutti Jenna Rajalan. Maria Lahti onnistui linjalyönnillä iskemään Emma Mustosen kotipesän turvaan. Näillä juoksuilla vieraat joutuivat tunnustamaan emännät jaksovoittajaksi.
Toinen jakso huipentui heti ensimmäisessä vuorossa. Roosa Nuolikosken linjalyönnissä Lavettarien puhe ei kuulunut pelikaverille saakka sillä seurauksella, että alajärviset saivat ensimmäisen juoksunsa. Välittömästi vuoron vaihduttua huippuvireessä oleva Saaga Rautionaho jysäytti kakkospuolen taakse sellaisen pommin, millä numerot olivat hetkessä 4-1 LaVelle. Samassa vuorossa tilanteen saatuaan Elise Lähdemäki ja Jenna Rajala lisäsivät emäntien johtoa. Aleksandra Latvala liittyi kotiuttajien kerhoon seuraavassa vuorossa yhdellä juoksulla.
Ankkurien kokenut Lavettarissakin takavuosina pelannut Tanja Tuomela ei ollut vielä luovuttanut. Hänen kakkospuolen lyöntinsä painui kenttäalueen ulkopuolelle kunnarin ja tavallisen verran. Tilanne aiheutti sen verran rauhattomuutta emännissä, että Tuomela toi harhaheitolla loppulukemat 7-4 taululle.
Saana Lahti oli kentän vakuuttavin hahmo kahdella tuodulla juoksulla, yhdellä kentällemenolla ja taituroimalla ykköstilanteen viisi kertaa onnistuneesti. Ulkona hän liimasi paloja laajalla alueella kakkospuolella. Etukentän hahmo ja 1+3 juoksua iskenyt Saaga Rautionaho, ja Ankkurit taitavuudellaan upottanut lukkari Aleksandra Latvala palkittiin kotijoukkueesta.
Kotipelien putki jatkuu tulevana keskiviikkona klo 18, kun etelälohkon Ikaalisten Tarmo koettaa onneaan hyvään vauhtiin päässeen LaVen kaatamisessa. Alajärvi- pelissä oli katsomossa jo mukavasti elämää, joten laitetaan sitten vielä paremmaksi.
Ottelun alussa muistettiin seuraikoneita Sanna Särkijärveä ja Saana Lahtea, jotka pelasivat 6.6. sadannet ykköspesisottelunsa Veikkojen paidassa.
15.06.2025 17.03 | Viihdyttävää pesistä Veikkolassa |
10.06.2025 23.36 | Lavettaret myötäkierteessä |
09.06.2025 14.14 | Veikoilla onnistunut retki Janakkalaan |
01.06.2025 17.28 | Lavettarille kotivoitto tiukan väännön jälkeen |
26.05.2025 14.28 | Lavettaret taipui Oulussa |
24.05.2025 22.12 | Veikot kaatoi Pesäkarhut |