Lavettarilla ulkopelinsä kanssa ongelmia
Naisten YkköspesisJulkaistu: 21.07.2025 18.50

Lavettarilla ulkopelinsä kanssa ongelmia

KPK-LaVe 2-1(10-4, 4-7, 1-0k)

Pallo ei tarttunut Lavettarien räpylöihin helteisessä Kajaanissa käydyssä naisten Ykköspesiksen ottelussa. Pallokerho tyrmäsi vastustajansa heti ensimmäisessä vuorossa iskemällä seitsemän juoksua, joissa kaikissa se sai apua Veikkojen lahjoituksilla jossain vaiheessa. Veikot on kadottanut tiiviin ulkopelinsä, millä vielä pari viikkoa sitten otettiin pinnoja.

Kun viimein taululla oli kolme paloa, alkoi LaVen takaa-ajo lupaavasti. Valitettavasti se jäi kolmeen. Ykköspesis- debyytissään Jonna Ikola iski heti juoksun ensimmäistä kertaa lyömään päästyään. Myös Sanna Särkijärvi ja Maria Lahti onnistuivat kotiutuksissaan, mikä antoi toivoa paremmasta. Lavettarien ulkopeli parani jakson edetessä. Mutta kun juoksut olivat kiven alla, ja ne jäivät vain Ikolan toiseen kotiutukseen, niin henkseleiden paukutteluun ei ollut aihetta.

Osat kääntyivät päälaelleen toisella jaksolla, jolloin Kajaani sähläsi avustaen vierastaan. Se lahjoitti kaksi juoksua harhaheitoilla ja yhden väärillä syötöillä. Veikkojen kokeneimmat pelurit Särkijärvi ja Aleksandra Latvala löivät kumpikin kaksi juoksua. Veikkojen parantunut ulkopeli mahdollisti näin jaksovoiton.

Kotiutuslyöntikilpailussa LaVe sai pidettyä emäntie lyöjät kurissa. Pallokerhon jäätyä yhteen onnistumiseen, niin vierasvoitto tuntui mahdolliselta. Mutta toisin kävi. Lavettarien yritykset jäivät hyvin vaisuiksi. Varsinaisella peliajalla nähtyjä muutamaa räväkkää vetoa olisi kaivattu varovaisten sipaisujen sijaan.

Veikkojen sisäpeli rakentui nyt kahden kärjen kuvioksi. Suoritukset jakaantuivat poikkeuksellisen tasaisesti kummankin puoliskon osalle, mutta tulostaululla lukemat muuttuivat vain lähes jälkimmäiselle osastolle. Emmi Kangasluoma oli Lavettarien vakuuttavin ja ykköspalkittu. Hän toi kolme juoksua ja keräsi tehot 5/5, joista kärkenä kentälle menoja oli 4/4. Jokerikotiuttaja Sanna Särkijärvi onnistui kolmessa neljästä tilanteessaan ja sai toisen palkinnon.

Keskiviikkona pelataan pitkästä aikaa Veikkolassa. Kirittäret talent Jyväskylästä saapuu silloin Veikkolaan. Kun Lavettaret on hionut sitä ennen ulkopelisuorittamisensa kuntoon, niin eiköhän sarjapisteitä ala jälleen ropisemaan. Peli alkaa klo 18.