Veikoilla onnistunut retki Janakkalaan
Naisten YkköspesisJulkaistu: 09.06.2025 14.14

Veikoilla onnistunut retki Janakkalaan

Jana – LaVe 0-2 (1-10,0-3)

Lappajärven Veikkojen peli kulki mallikkaasti Janakkalassa käydyssä naisten Ykköspesiksen ottelussa. Jana taipui varsin helpon tuntuisesti, sillä LaVe esitti kauden parasta osaamistaan 0-2 päättyneessä koitoksessa. Emännät kestivät vain yhden vuoroparin Lavettarien kyydissä. Sitten vihreäpaidat menivät menoaan. Kolmostilanteet 7-22 kertovat pelin luonteesta. Veikot loi tilanteita solkenaan pelinjohdon pelikirjan mukaisesti, mitä oli ilo seurata. Kun tilanteita saatiin luotua, niin niistä oli hyvä sitten mätkiä juoksuja.

Kolmas vuoro vapautti Lavettarien pelin. Kruununa Elise Lähdemäen kova veto keskelle taakse. Janan koppareilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kipaista pallon perään. Lyönti tuotti kunnarin ja kaksi tavallista juoksua. Tuota ennen Sanna Särkijärven saumalyönnit muuttivat tilannetta tulostaululla. Hyvä ote ei loppunut vielä tähän, sillä jakson päätösvuoro turvasi jaksovoittoa vielä kolmella juoksulla.

Onneksi hyvä ote jatkui toisen jakson alkuun. Elli Kangas nousi nyt ratkaisijaksi. Kakkospuolen puhkaisu juoksutti pari etenijää kotiin. Lähdemäki sinetöi loppunumerot komealla välilyönnillä. Oliko alku liian helppo, vai miksi ote katosi. Ulkopelissä tuli muutama huolimaton heitto, mutta ne antoivat vain hieman lohtua kotijoukkueelle. Sisällä LaVen pelikirjassa kääntyi aivan uusi sivu. Pelin alkupuolen loistavat etukentän vaihtolyönnit unohtuivat täysin. Nyt kovat lyönnit suuntautuivat Janan pelaajien räpylöihin tai laittomiksi rajoihin. Tiivis ulkopeli kovine tappoheittoineen lukkari Aleksandra Latvalan säestyksellä takasi voiton.

Lavettarien kärki on toiminut hyvin viime peleissä. Neea Mattila kyntää kenttää ympäri vauhdilla. Kakkospalkittu Saana Lahti vaihtoi taas sadan prosentin tehoilla. He toivat kumpikin kolme juoksua. Kolmikon täydensi ykköspalkittu Elli Kangas kolmella lyödyllä ja kahdella tuodulla juoksulla. Elise Lähdemäki näytti vaarallisuutensa mailan varressa. Hänelle kertyi tilastoihin kunnari, kolme lyötyä ja yksi tuotu juoksu.

Arkistokuva/Pelikuva: Rami Kaunisto