Tasaista vääntöä halliturnauksessa
Julkaistu: 07.02.2021 00.00

Tasaista vääntöä halliturnauksessa

Lappajärven Veikot järjesti Alajärven Pallohallissa pesiksen talviturnauksen, mihin oli saanut vieraakseen Ykköspesiksen ehdottomia kärkijoukkueita. Avauspelissä Lavettaret kohtasi viime kauden päätteeksi Superpesiskarsinnassa esiintyneen Vaasan kovan sikermän.

Veikot ei ollut hereillä aamutuimaan Mailattarien räväkän alun rynnistykseen, mikä vei vieraat kolmen juoksun johtoon heti kättelyssä. Oma sisäpeli tökki pahoin, eikä kotiutuksia päästy edes yrittämään. Toisessa vuorossa ulkopeli saatiin kuntoon ja peli tasoittui, mutta jakso oli jo menetetty.

Toiselle jaksolle Veikot tuli täysin uudella ilmeellä iskien kaksi juoksua ensimmäisellä sisävuorolla, mutta räpylä ei pitänyt. Mailatteret siirtyi 3-2 johtoon, ennen kuin LaVen lopullinen ryhdistäytymien tapahtui. Pelinjohtaja Matti Larikka ihmetteli noita jaksojen alkujen vaikeuksia pannen avausjakson epäonnistumiset jännityksen piikkiin. Hän sai pelin edetessä joukkueensa ojennukseen. Kun ulkopelin kuviot oli saatu ajettua sisään, niin mailatyöskentelykin kohentui, ja Lavettaret otti jaksovoiton.

Veikkojen ulkopelin ehdoton johtaja oli nuori lukkari Essi Kivelä, joka pyöritti etenkin kotiutuskilpailussa Vaasalaiset täysin ulos kuvioista voittotaistelusta. Mailattaret joutui antautumaan juoksuitta. Kotijoukkueen ratkaisijaksi nousi Sanna Särkijärvi iskemällä pallon suojaverkkoon kolmosluukusta.

Lavettarien ote ei pitänyt Pöytyää vastaan

Pöytyä-pelin alku oli taas hyvin vaikea. Sen ulkopeli oli viime kaudella yksi sarjan tiiveimmistä. Samoin ottein se tylsytti LaVen yritykset nytkin. Sille riitti kolme juoksua jaksovoittoon.

Toisella jaksolla nähtiin taas paljon pirteämpi kotijoukkue. Pöytyän kahden juoksun johto avausvuorossa ei lannistanut Lavettaria, joka napsi 4-2 johdon lähdettäessä viimeiseen vuoroon. Sitten iski Pöytyä. Vyörytys tuotti neljä juoksua. Vieraiden kotiuttajajokeri Petra Kaitonen oli emännille liikaa. Hän löi vieraiden yhdeksästä juoksusta peräti viisi. Lave kehitti vielä taka-ajon tasoittavallaan, mutta se tuotti ainoastaan yhden juoksun.

-Vaasa- ottelussa joukkueemme pelifiilis oli aluksi hukassa ja kaaripeli tökki. Loppupelissä saimme aikaiseksi laadukkaita lyöntejä, mikä lisäsi tsemppiä ja uskoa omaan tekemiseen, analysoi Sanna Särkijärvi, joka oli Lavettarien sisäpelin yksi onnistujista.

- Päivän toisessa pelissä kokoonpanon muuttuessa oli aluksi jälleen sekaannusta ulkopelikuvioissa, joiden takia ei pystytty pitämään tarvittavaa tempoa. Samoin kaaripeli ei toiminut toivotulla tavalla. Olemme menneet kuitenkin joukkueena paljon eteenpäin syksystä. Pienet välitavoitteet, mitä olemme asettaneet, olemme saaneet toteutettua. Tämä kertoo siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Vielä on paljon parantamista, mutta olemme oikealla tiellä.

- Nyt treenaamme reilun kuukauden ja annamme kehitykselle sijaa. Sitten pääsemme maaliskuussa parissa hallipelissä mittaamaan joukkueemme sen hetkisen tason, jatkoi joukkueen kotiuttaja Sanna Särkijärvi.


Seuran uusimmat