Pesiskausi vauhtiin harjoitusottelulla
Julkaistu: 14.06.2020 00.00

Pesiskausi vauhtiin harjoitusottelulla

Vihdoin koitti vapaus ja päästiin tositoimiin.

Lappajärven Veikkojen Ykköspesis- kausi starttaa vajaan kahden viikon kuluttua kotiottelulla, jolloin vieraaksi saapuu sarjanousija Puijon Pesi Kuopiosta. Usean kuukauden pelitön jakso päättyi keskiviikkona Lapuan Virkiän B-tyttöjä vastaan käydyllä harjoitusottelulla.

Pelituntuman puute näkyi kotijoukkueen otteissa kamppailun alkuvuoroissa. Pallo oli turhan kuuma ja heitot huolimattomia. Räpylästä ja roiskimisesta Lavettaret päästi Lapuan helposti johtoon. Jakso näytti menevän selvästi vieraille, kun kotijoukkue lähti viimeiseen tasoittavaan vuoroon 3-6 tappioasemasta.

Juoksun kavennus nostatti toiveita paremmasta, mutta kärjen ollessa kolmosella kaksi turhaa takapaloa kakkoselle synkisti tunnelmaa. Liekö hyvä merkki sarjaa ajatellen, kun nuori joukkue nousi sillasta ja tasoitti vielä pelin.

Tauolla pelinjohtajat Markku Lassila ja Harri Huusko lietsoivat ryhmänsä uuteen vireeseen. Lavettaret hallitsi toista jaksoa johtaen koko ajan. Peli-ilme oli huomattavasti parempi ja lipsahdukset kääntyivät onnistumisiksi.

-Eka peliksi ihan ok. Alussa oli pientä hermostuneisuutta ulkopelissä. Lahjoitimme turhaan tilanteita, mitä seurasi loistava nousu avausjakson viimeisessä vuorossa. Sen jälkeen hallinta pysyi meillä. Sisäpeli oli rauhallista ja saatiin tilanteita ihan hyvin.

Nämä pelaajat kehittyvät vielä kovasti kesän aikana. Tulemme näkemään hyökkäävää peliä, kun juoksuvoimaa löytyy laajasti. Kärki pelasi hyvin. Sisäpelissä Saana Lahti oli kova ja tulee kesälläkin yllättämään monet lyöntivoimallaan. Tästä on hyvä jatkaa sarjakautta kohti. Omaan tekemiseen on luottoa, mikä näkyi avausjakson noususta tasoihin, summasi parin vuoden tauon jälkeen Lavettarien kuvioihin palannut Markku Lassila.

Seuran uusimmat