Lavettaret taipui supervuorossa
1.9.2022 10:49 Seuratiedotteet / Naisten ykköspesis

HP-LaVe 2-1s (1-0,6-9,2-1)

Lappajärven Veikot taipui supervuorossa Haminan Palloilijoille naisten Ykköspesiksen ensimmäisessä finaaliottelussa Haminassa. Peli oli hyvin tasainen ja lopputulos olisikin voinut olla kummin päin tahansa.

Avausjaksolla molempien joukkueiden ulkopeli oli tiivistä, ja kolmostilanteiden rakentelu tuotti tuskaa. Kotijoukkue oli sen verran onnekkaampi, että sai kolmannessa vuorossa jakson voittojuoksun välilyönnillä.

Jos peli alku oli sisäpelin osalta väkinäistä puurtamista, niin toisella jaksolla alkoi tapahtua. Lavettaret sai hengen päälle Saana Lahden iskettyä avausjuoksun. Sen jälkeen tulleet useat vapaataipaleet ja niillä saadut kaksi juoksua lannistivat Palloilijat. Elli Kangas jatkoi edellispelin tapaan onnistumisiaan ja löi pallon merkistä väliin vankistaen LaVen johtoa.

Veikkojen hyvä ote jatkui toisessakin vuorossa. Neea Mattila käynnisti ruletin upealla kakkosrajavedolla ja kunnarilla tyhjään kenttään. Sanna Särkijärvi yllätti unelmavedolla emäntien kakkospuolen tuloksena kunnari ja kaksi tavallista. Kolmannessa vuorossa tahti hiipui, joskin Aleksandra Latvalan koppareiden hätistely tuotti yhden juoksun lisää.

Lavettaret johti 9-1, kun lähdettiin Haminan tasoittavan päätösvuoroon. Kahdeksan juoksun johtokaan ei näytä poistavan pelin arvaamattomuutta. Kotijoukkueen Niina Nukarinen nosti joukkueensa peliin vielä mukaan. Hän pamautti kahdella eri lyöntivuorolla pallon maisemiin laajalla kentällä. Hänen saldonsa oli kaksi kunnaria ja kaksi tavallista samassa vuorossa. Lopulta Veikot kokosi rivinsä, ja jakso saatiin onnelliseen päätökseen.

Supervuorossa Sanna Särkijärvi jatkoi onnistumisiaan mailan varressa. Neea Mattila toi hänen vapaalla välilyönnillään johtojuoksun, mutta se ei riittänyt pelin ratkaisuun. Veikkojen pääsääntöisesti hyvin toiminut ulkopeli rakoili Palloilijoiden tasoittavalla. Kolmospesälle näytti jo tulevan toinen palo, mutta valitettavasti pallo karkasi kentän laidalle. Sen seurauksena emännät tasoittivat tilanteen. Haminan sai vielä mahdollisuuden ja käytti sen hyväkseen iskemällä juoksun. Siinäkin oli hieman onnea matkassa.

Veikoista palkittiin toisen jakson avainpelaajat ja kunnareilla juhlineet Sanna Särkijärvi saldona 1+3 ja kaksi tuotua juoksua sekä Neea Mattila, kunnari ja kolme tuotua juoksua. Lukkari Aleksanra Latvala ja toisen peräkkäisen sadan prosentin pelin pelannut jokeri Elli Kangas keräsivät tehot 4/4.

Ykköspesiksen finaalien toinen peli pelataan lauantaina Veikkolassa klo 16 alkaen. LaVen tavoitteena on ehdottomasti lähteä vielä sunnuntaina hakemaan Haminasta revanssia. Sen verran keskiviikon ensimmäisestä pelistä jäi hampaankoloon. Nyt jos koskaan tarvitaan kotiyleisön kannustus auttamaan Lavettaria.

Arkistokuva Erja Pekkala


   
Lisää uutisia
Naisten ykköspesis
«  Syyskuu   »
Kategoriat