Lavettaret avasi välieräsarjan voitolla
Julkaistu: 26.08.2022 00.00

Lavettaret avasi välieräsarjan voitolla

Naisten Ykköspesiksen välierät käynnistyivät erittäin tasaisilla otteluilla. Molemmat lohkovoittajat Lappajärven Veikot ja Haminan Palloilijat pitivät lohkokakkoset aisoissa, joskin vain juoksun erolla ja samoin juoksuluvuin.

Veikkojen kotietu piti omassa välierässään, mutta Laitilan Jyske kampesi vastaan voimakkaasti. Lavettaret oli lähes veitsi kurkulla vielä jaksojen puolivälissä, mutta kaivoi esiin vahvan voitontahdon myötä päätösvuoroissa oman tasonsa mukaisia suorituksia. Vesisade vei lyönneistä tehot. Ilman molemminpuolisia räpylävirheitä juoksut olisivat olleet kortilla. Merkkivirheitä kertyi molemmille joukkueille useita.

Pelin alkoi LaVen osalta lupaavasti. Ulkopeli toimi ja Laitilalta kävi vain neljä lyöjää mailassa, kun kolme paloa oli taululla. Saana Lahden ja Iisa Rintamäen kotiutuslyönnit eivät pysyneet vieraiden räpylöissä, joten Veikkojen avaus oli räväkkä. Jyske tuli toisessa vuorossa tasoihin. Mette Mortensen ei tyytynyt tähän, vaan vei vielä LaVen juoksun johtoon.

Kolmannessa vuorossa Jyskeen vahva ote jatkui. Se siirtyi jälleen juoksun johtoon, mitä Lavettaret lähti tasoittavallaan ajamaan takaa. Kärkietenijä Neea Mattila meni totutun varmasti kentälle. Vaihtolyöjät Essi Kivelä ja Mortensen kattoivat pöydän Aleksandra Latvalle, jonka ajotilanteen purku onnistui. Valitettavasti jatkotilanne kuivui kokoon. Vieraat uhmasivat vielä luomalla palottoman ajon, mutta emännät torjuivat kaikki kolme yritystä.

Vaikka Latvala kotiutti jälleen päätösjakson alussa, niin siitä huolimatta otteluvoitto oli vielä kaukana. Toisessa vuorossa Jyske siirtyi kahden juoksun johtoon. Kotijoukkueen kannalta tilanne tuntui tukalalta, kun oma lyöntipeli ei toiminut. Vastaavasti siten räpylällä korjattiin tilannetta. Kolmas sisävuoro alkoi nihkeästi, kunnes etenijäjokerit Eena Rintamäki ja Anna- Elisa Pukkinen ilmoittautuivat kotiuttajiksi. Heidän lyömänsä juoksut riittivät otteluvoiton varmistamiseen.

Aleksandra Latvala oli Veikkojen vakuuttavin sisäpelaaja kahdella kotiutuksella, yhdellä tuodulla juoksulla ja 80 prosentin tehoilla. Neea Mattila haali palloja kopparin tontiltaan laajalta alueelta takakentällä ja toi kolme juoksua onnistuen myös sisäpelissä. Hän meni kentälle viisi kertaa kuudesta mahdollisuudesta ja oli toinen palkittu. Polttavin ulkopelaaja oli etukentän ulottuva ja varmaotteinen Ella Kurkimäki.

-Emme pelanneet laatupeliä, räpylävirheitä sattui luvattoman paljon, mutta takatilanteen puolustaminen onnistui, mikä ratkaisi voiton. Pitää saada joukkueen oma tunnetila ohjaamaan pelin kulkua. Kaaripelin pitää parantua. Siinä on yksi kehittämisen kohde seuraavaan kohtaamiseen. Puramme tämän pelin paloihin ja katsotaan sitten, mitä voimme tehdä paremmin, analysoi pelinjohtaja Matti Larikka pelin jälkeen.

Toinen välieräottelu pelataan Laitilassa lauantaina. Kahdella voitolla selviää Ykköspesiksen loppuotteluun. Mahdollinen kolmas peli isketään sitten sunnuntaina Veikkolassa klo 16.


Kuva Joni-Petteri Hiirikoski

Seuran uusimmat