Veikot jatkaa voittojen tiellä
Julkaistu: 16.07.2022 00.00

Veikot jatkaa voittojen tiellä

Lappajärven Veikot pelasi kotiottelunsa Oulunsalon Vasamaa vastaan maineekkaalla Saarikentällä osana Vimpelin Pesisfestivaaleja. Kenttä on hyvin tuttu usealle Lavettarelle, jotka ovat saaneet pesisoppinsa Vimpelistä. Ykköspesiksen pohjoislohkon piikkipaikalle voiton myötä siirtynyt LaVe sai nauttia pelaamisesta kauden ennätysyleisön eläessä hyvin pelissä mukana.

Veikkojen pelivire ja terveystilanne oli täysi arvoitus ennen ottelua. Edellisestä ottelusta oli kulunut puolitoista viikkoa joukkuetta kiusanneen tautitilanteen ja siitä johtuneen Kankaanpää-ottelun siirtymisen vuoksi. Osa pelaajista oli vielä toipilaita, mutta voitto kuitenkin väännettiin.

Peli eteni kuten Veikkojen pelit tällä kaudella tasaväkisesti. Keväällä kolmen pisteen voittoja ei kertynyt, mutta viime viikkoina ne ovat tulleet tutuiksi. Parivaljakko Aleksandra Latvala- Essi Kivelä järjesteli LaVelle avausvuoroissa 2-1 johdon Vasaman polttolinjan ensin haparoidessa ja sitten ottamattomalla välilyönnillä. Milla Hakomäki iski puolestaan merkistä väliin Latvalan tuodessa juoksun. Oulunsalo uhkasi tasoittavallaan, mutta Veikkojen tiivis puolustaminen kesti hyvin.

Anni Kangas avasi toisella jaksolla vihreäpaitojen yhden tämän kauden parhaista sisäpelivuoroista sivaltamalla kolmosrajasta jokipallon, mikä vapautti koko joukkueen pelin. Lavettaret pyöritti peliä näyttävästi. Mette Mortensenin, Sanna Särkijärven, Saana Lahden ja toistamiseen Kankaan onnistumisten jälkeen Vasamalla ei riittänyt eväitä kuroa viiden juoksun eroa kiinni.

Kolmostilanteet 17-8 kertovat selkeästi Veikkojen hallinnasta. Anni Kangas teki onnistuneen paluun parin huilatun pelin jälkeen. Vakuuttavimman sisäpelaajan ja ykköspalkitun tehot olivat kaksi lyötyä, yksi tuotu ja kärkilyönnit 6/7. Aleksandra Latvala kakkospalkittuna ja polttavimpana ulkopelaajana ylsi lähes samoihin, 2 lyötyä, 1 tuotu ja kärkilyönnit 4/6. Hän johti lukkaroinnillaan pohjoslohkon tiiviintä ulkokenttää, minkä varaa voimme luottaa jatkossakin.

Nämä joukkueet kohtaavat toisensa heti tulevana sunnuntaina Oulunsalossa.

Seuran uusimmat