Lavettarilla vakuuttava esitys
Julkaistu: 01.07.2022 00.00

Lavettarilla vakuuttava esitys

Lappajärven Veikot palasi voittokantaan tukalan helteisellä Veikkolan kentällä pelatussa naisten Ykköspesiksen ottelussa. Lavettaret hallitsi peliä jaksojen alkupuolia lukuun ottamatta, mutta käänsi sitten loppua kohti selkeän kolmen pisteen voiton kotiin.

Kotijoukkue aloitti sisältä lupaavasti Sanna Särkijärven kotiutettua Mette Mortensenin ja Emmi Vehka-ahon saaman vapaataipaleen turvin. Kuopion ainoat sisäpelin kohokohdat sattuivat jakson alkuun ja se sai tasoitettua tilanteen toisessa vuorossa. Laven sisäpeli takerteli merkkivirheiden ja takapalojen muodossa. Kolmannessa vuorossa virheettömän pelin pelannut Saana Lahti iski jakson voittojuoksun Neea Mattilan tuodessa. Sarjapistettä varmistellen Mattila iski kunnarillaan tyhjään kenttään lopullisen niitin. Hän kipaisi vielä kotiin Särkijärven oivalla välilyönnillä.

Toista jaksoa tahkottiin tuloksettomasti kolmanteen vuoroon saakka. Puijottaret ei löytänyt ratkaisua Veikkojen tiiviin ulkopelin murtamiseen. Se sai koko pelissä kuusi kolmostilannetta ja vain neljä kotiutusyritystä. Jälleen hyvin pelannut Laven kärki Mattila, Riikka Polso ja Mette Mortensen järjesteli pesät täyteen. Kapteeni Sanna Särkijärvi kumautti pallon kopparin yli taka-aitaan ja pajatson tyhjäksi. Saana Lahti nosti vielä roikon väliin paketoiden pelin.

Vihreänuttujen selkeästä tilanteiden hallinnasta kertovat tilastot. Kolmostilanteet jakautuivat 17-6, kärkilyöntiprosentit 69-43. Laven kotiutus toimi moitteetta 9/13. Veikkojen vakuuttavimmat sisäpelaajat ja palkitut olivat Sanna Särkijärvi, 1+5 lyötyä, kärkilyönnit 8/9 ja kaksi tuotua sekä Neea Mattila kunnari, neljä tuotua ja kärkilyönnit 6/7. Polttavin ulkopelaajaa oli lukkarina tällä kertaa pelannut Essi Kivelä, joka söi terän Puijottarien sisäpelistä. Toki koko joukkue ansaitsee tunnustuksen kelpo otteista.

-Oli tosi vaikeaa alkuun. Huusimme toisella lyönnillä vääriä palon pudottua lautaselle. Se söi tilantee muutamia kertoja, Sisävuorot kuivuivat kokoon turhan helposti. Kaikesta huolimatta painostus oli hallinnassa. Täytyy olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mikä oli teemamme tähän peliin lähdettäessä. Seuraavaan peliin meidän pitää olla valppaana väärien suhteen. Harjoituksissa kohdistellaan vielä lyöntejä. Ulkopeli meillä on stabiili, joten siihen voidaan luottaa, analysoi pelinjohtaja Matti Larikka pelin jälkeen.

Seuraava mahdollisuus vahvistaa asemia sarjataulukon kärkipäässä tarjoutuu huomenna lauantaina. Ykköspesiksen etelälohkossa pelaavaa Janakkalan Jana saapuu Keski- Suomen kierrokselle ja Veikkolaan. Peli alkaa klo 17.


Kuva: Jani Vuorela

Seuran uusimmat