Molemmin puolin nihkeää sisäpeliä
Julkaistu: 28.06.2022 00.00

Molemmin puolin nihkeää sisäpeliä

Lappajärven Veikot sai tyytyä yhteen sarjapisteeseen naisten Ykköspesiksen ottelussa kotikentällään. Pattijoen Urheilijat ryösti kaksi täysin Lavettarien hyppysissä ollutta pistettä mukaansa Raaheen. Tilastojen valossa Veikot oli hieman edellä vastustajansa sisäpelissä, mutta ratkaisevalla hetkellä peli kääntyi vieraille.

Avausjakso oli varmasti yksi lyhimmistä, mitä pesiskentillä nähdään. Pattijoki sai 34 minuutin aikana tehtyä yhden juoksun, mikä riitti sarjapisteeseen. Jatkossa tapahtumia kirjattiin selvästi enemmän. Sanna Särkijärvi ja Saana Lahti onnistuivat kotiutuksillaan viemään vihreäpaidat heti toisen jakson alussa kahden juoksun johtoon. Raahe tasoitti toisessa vuorossa pelin.

Jännitys tiivistyi LaVen tullessa tasatilanteessa päättämään jaksoa. Kuten edellispelissäkin ratkaisun hetkellä, niin nytkin, Veikkojen kärki Neea Mattiala meni hyvin kentälle. Hänet saateltiin vieraiden avustamana kolmoselle. Mette Mortensenin roikotuksella kopparin eteen Mattila syöksyi pinnan emännille.

Kun supervuorossa kumpikaan joukkue ei saanut tulosta, niin mentiin kotiutuskilpailuun. Se oli Lavettarille nurinkurinen. Kotarissa Pattijoen kaksi puhdasta välilyöntiä ei tuottanut tulosta Veikkojen koppareiden Sanna Särkijärven ja Neea Mattilan loistopelastuksilla. Vastakohtaisesti vieraat saivat lahjaksi kolme juoksua lyönneillä, mitkä olivat täysin otettavissa.

Lavettarista palkittiin Essi Kivelä, joka oli myös vakuuttavin ulkopelaaja hyvine vaihtolyönteineen ja varmoja otteita esittänyt Saana Lahti. Lukkari Aleksandra Latvala sai polttavimman ulkopelaajan maininnan.

-Meillä oli eilen pitkä harjoitus alla ja siksi pelattiin laajalla rintamalla. Valmistautumien peliin oli hyvä, mutta suoritukset olivat huolimattomia. Räpylävirheitä tuli aivan liikkaa. Ihme, että Raahe ei saanut enempää juoksuja avausjaksolla. Meille sattui kopinnostopaloja tärkeillä hetkillä. Tiedämme, mitä pitää korjata, niin palataan jälleen voittokantaan, lupasi Veikkojen pelinjohtaja Matti Larikka.

Keskiviikkona pelataan jälleen Veikkolassa. Puijon Pesis Kuopiosta saapuu vieraaksi klo 18 alkavaan peliin. Tarjolla on varmasti taas täpäriä tilanteita ja tunnelmaa. Keväällä Kuopio oli niukasti vahvempi kotonaan. Entä nyt?

Kuva: Jani Vuorela

Seuran uusimmat