Anni Kangas löi Puijon kumoon
Julkaistu: 28.07.2021 00.00

Anni Kangas löi Puijon kumoon

Anni Kangas oli hurjassa lyöntivireessä Kuopiossa käydyssä naisten Ykköspesiksen ottelussa. Lappajärven Veikkojen nuori kotiuttaja mätti kaikki joukkueensa lyönneillä tulleet kuusi juoksua. Yhden juoksun kotijoukkue lahjoitti harhaheitolla.

-Saimme todellisen työvoiton, kommentoi huojentunut viuhkamies Matti Larikka, joka oli tehnyt edellisen pelin jälkeen joukkueensa kanssa kovasti töitä, jotta toinenkin jakso onnistuisi. Kuopiossa kävi nyt sitten toisin, kuin aiemmissa peleissä. Kaksi ensimmäistä vuoroa oli Lavettarilta melkoista hakemista. Peli oli varsin sekavaa. Puijo sai kaksi ensimmäistä juoksua harhaheitoilla. Sisäpelin osalta syyllisenä oli Kuopion lukkari Marianne Sivonen, jonka taktisiin vääriin vieraat lankesivat.

Kolmannessa vuorossa osat vaihtuivat. Veikot napsi Pujottarista nopeasti kolme paloa. Anni Kankaan näytös alkoi sitten sisältä. Läpi pelin Veikkojen kärkietenijät ja vaihtajat tekivät hyvää tulosta. Nämä luodut tilanteet Kangas hoiti sitten maaliin saakka monipuolisilla kotiutuksilla kolme kertaa. Jakso päättyi lopulta tasan 3-3.

Veikkojen hyvä vire kantoi nyt toiselle jaksolle. Ulkopeli piti ja heitot olivat tarkkoja. Jakson ratkaisu tuli heti ensimmäisessä vuorossa, kun Anni Kangas kumautti takaa koppareiden yli kunnarin ja yhden juoksun arvoisesti. Toinen sisävuoro toki säikäytti. Helposti luotu ajotilanne kuivui kokoon yhtä nopeasti, kuin se saatiin aikaiseksi. Kolmannessa vuorossa Lavettarien voitto alkoi häämöttää. Harhaheitolla saadun kolmannen juoksun jatkeeksi Kangas iski vielä kuudennen juoksunsa ja tilanteeksi 1-4. Viimeisessä vuorossa Puijo loi painetta, mutta Veikkojen puolustus kesti.

Lavettarista palkittiin erityisesti ulkopelissä onnistunut Aleksadra Latvala, joka vaihtelevalla syöttötyöskentelyllä loi pohjan joukkueensa esitykselle. Koppari Selma Vuorinen haki ulkona tärkeitä koppeja, mikä miellytti palkintoraatia. Joukkueen sisäinen palkinto lankesi ansaitusti Anni Kankaalle.

Lauantaina Veikkolaan saapuu Oulunsalon Vasama. Lavettaret on luvannut kuitata viikon takaisen tappion. Vasama oli kotikentällään vahvempi 2-1. Odotettavissa on jälleen jännittävä ja tasainen taistelu sarjapisteistä. Tulethan paikalle! Peli alkaa klo 17.
Seuran uusimmat