Ykköspesispelit alkavat viikonloppuna!
Julkaistu: 26.06.2020 00.00

Ykköspesispelit alkavat viikonloppuna!

Pesäpallokansa on saanut odotella koronapandemian takia myös urheilutapahtumien avautumista. Tilanne vaatii tiettyjä poikkeusjärjestelyitä ottelun aikana niin itse pelissä kuin ottelutapahtumassakin, mutta pääasia on, että pesiskesä 2020 on totta! Pesiskesä tekee tosissaan tuloaan, kun edustusjoukkueemmekin saa aloittaa tositoimet tulevana viikonloppuna. Veikkojen uudistunut joukkue saakin pelata heti avausviikonloppunaan kaksi helteistä ottelua niin kotona Veikkolassa kuin vieraissa Kajaanissa.

Lauantaina avataan Veikkolassa ja sunnuntaina jatketaan Kajaanissa

Huominen kauden avausottelu saadaan pelata omalla kotikentälle aurinkoisessa Veikkolassa, kun klo 17.00 puhalletaan kausi käyntiin. Avausottelussa vastaan asettuu sarjanousija Puijon Pesis, Kuopiosta. Molemmilla joukkueilla on alkukesän harjoitusotteluista voitot suomisarjajoukkueita vastaan. Puijottaret ovat aloittaneet jo alkuviikosta oman runkosarjansa pelaamalla Oulunsaloa vastaan kotonaan, josta keltamustille ei vielä herunut sarjapisteitä. Täten kuopiolaisilla on varmasti kova halu saadaa aloituspisteet Veikkolasta kotiinsa.

"Vihdoin ja viimein päästään pelaaman, onhan tätä jo odotettukin.Kuopiolaiset ovat kovalyöntinen ryhmä, joka on saanut vahvistuksia Joensuun Mailan superpesisjoukkueen pelaajaringistä. Me kuitenkin pyrimme pelaamaan yllätyksellistä pesäpalloa, sekä joukkueemme ehdottomina vahvuuksina on nopeus ja taito. Joukkueen pelitapa on monien yhteisvuosien takia kovin tuttua kaikille, joten se helpottaa yhteispeliä paljonkin. Toivottavasti väki löytää kesällä Veikkolaan, ja saadaan hyvät pelit aikaiseksi. Huomenna on luvattu aurinkoista peliä, joten odotettavissa on lyöntikeliä ja paljon juoksuja ", summailee pelinjohtaja Lassila.

Otteluiden väliin ei jää edes vuorokautta, kun Kajaanin Liikuntapuiston kentällä vihelletään pilliin sunnuntaina klo 16.00. Kajaani avasi tämän viikon tiistaina kovalyöntistä Pattijokea vastaan vieraissa, mistä kainuulaisille ei herunut pisteitä. - Kajaani itsessään on vieraampi minulle, mutta joitakin tuttuja B-tyttöjä kainuulaisissa pelaa. Kajaani on ainakin povattu ykköspesisjoukkueiden pelinjohdon arvioissa vahvaksi ehdokkaaksi voittamaan pohjoislohkon, ja täten nostettu myös yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi, kun puhutaan noususta Superpesikseen 2021. Ne ovat kuitenkin vain ennakkoja, mutta kova ottelu on myös vieraissa tulossa, Lassila jatkaa.

TERVETULOA VEIKKOLAAN NAUTTIMAAN KANSALLISLAJISTAMME KANSSAMME!


Yleisöohjeet: Veikkolaan tullessasi huomioithan seuraavat suositukset:

- Muista käsihygienia! Yleisövessoissa on mahdollisuus pestä kädet saippualla ja lämpöisellä vedellä sekä teitä varten on laitettu käsidesejä kioskeihin ja lipunmyyntiluukulle.

- Muista yskiä ja niistää oikein - vältä pisaratartuttamista!

- Meillä voit maksaa myös kortilla, joten suosithan sitä.

- Kotiotteluihimme on nyt mahdollista ostaa myös sähköisiä pääsylippuja, joten näin vältät lippuluukulla jonottamiset, ruuhkat ja lähikontaktit. Pääsyliput voit ostaa: https://lave.shopunique.fi/events

- Pidä hyvä välimatka muihin ihmisiin katsomossa ja kioskijonoissa.

- Koko ottelutapahtuman aikana ja sen jälkeen yleisön on hyvä pysyä katsomoissa. Kontaktit pelaajiston kanssa ei ole suositeltavia kenttäalueella.

Ollaan yhdessä vastuullisia ja mahdollistetaan turvallinen ottelutapahtuma kaikille!


Seuran uusimmat