Lavettarille avauspiste helleviikonlopun peleistä
Julkaistu: 29.06.2020 00.00

Lavettarille avauspiste helleviikonlopun peleistä

LaVe- Puijon Pesis 0-2(8-9, 6- 10)

Pitkään odotettu pesiskausi pääsi vihdoin käyntiin. Puijon Pesis Kuopiosta kesti paahtavaa hellettä hieman Lavettaria paremmin ja vei sarjapisteet mennessään.

Pelin alku lupasi nuorelle kotijoukkueelle maukasta iltapuhdetta. Jokeri Sanna Särkijärvi kierrätti viimeisenä lyöjänä Sofia Huuskon ykköseltä kotiin kolmella onnistuneella lyönnillä. Tästä kotijoukkue sai hurmoksen päälle ja siirtyi hyvillä lyönneillä 6-1 johtoon kolmannen vuoron aloittavan jälkeen. Kuopio ei kuitenkaan lannistunut, vaan hivuttautui läpilyöntien myötä tasoihin. Viimeisessä vuorossa Aleksandra Latvala ja Jutta Herrala siirsivät LaVen vielä juoksun johtoon. Vieraiden Iiris Huotari täräytti tasoittavalla pallon peräaitaan ja jaksovoiton joukkueelleen.

Toista jaksoa Puijon Pesis hallitsi alusta alkaen, eikä päästänyt Veikkoja iholle, vaan vei jakson selvästi. Peli osoitti kuitenkin, että nuori kehityskykyinen kotijoukkue on tasainen nopea ja omaa lyöntivalikoiman, millä pisteitä tullaan nappaamaan kesän edetessä. Kaikki pelaajat pääsivät tasaisesti tilastoihin. Palkitut Saana Lahti ja Riikka Polso heiluttivat mailojaan lähes täydellisesti ja hoitivat tonttinsa ulkopelissä hyvin.

-Ottelu alkoi hyvin ja lyötiin lujaa. Tiesimme, että Kuopio on kovalyöntinen porukka. Hieman harmittamaan jäi, että hyvän alun jälkeen päästettiin vieraat peliin mukaan räpylävirheillä, mistä tuli tilanteita. Sitten tuli pari lyöntiä sentin kaksi takarajan pintaan, mitkä ratkaisivat pinnat vieraille.

-Ilahduttavaa oli nuorten pelaajien loistava sisääntulo Ykköspesikseen. Meidän kärki Anniina Lassila, Riikka Polso ja Mette Mortensen oli tehokas. Aluksi jokerina pelannut Carita Tunkkari taisi kiertää kentän neljästi ja hän otti toisella jaksolla ulkopelissä ison roolin polttolinjassa, kertasi pelinjohtaja Markku Lassila.

Kajaanin Pallokerho – LaVe 2-1(3-7, 9-10,3-0)

Lavettarien pelit jatkuivat heti sunnuntaina Kajaanissa. Kotijoukkue oli pelin alussa valmiimpi halliten tapahtumia kentällä. Se siirtyi 3-0 johtoon eikä luopunut kuskin paikasta, vaikka Kiia Korven kahdella kotiutuksella LaVe pääsi kannoille.

Toiselle jaksolle Veikot tuli päättäväisesti ja viikonlopun molemmissa peleissä kotiutuksissa hyvin onnistuneet Saana Lahti, Kiia Korpi, Sanna Särkijärvi, Elisa Heikkala ja Aino Pollari iskivät yhteensä kymmenen juoksua. Viimeiseen vuoron tasoittavalle lähdettiin numeroista 3-10. Kotijoukkue laittoi pelin kuitenkin vielä jännäksi, mistä muistui mieleen edellispäivän 6-1 johdon mureneminen. Lavettarien lukkari Aleksandra Latvala katkaisi lopulta piinan vastustajan ykköspalolla. Näin ensimmäinen sarjapiste oli taskussa.

Supervuorossa Kajaani sai otteen kyseenalaisen ensimmäisen juoksunsa tuomion jälkeen tekemällä vielä kaksi lisää. Veikoilla vuoro jäi pelin ponnettomimmaksi. Saana Lahti ja Kiia Korpi palkittiin Veikoista.

Pelinjohtaja Markku Lassilan mukaan peli oli ihan ok. Kajaanin toisen jakson loppurynnistys olisi ollut mahdollisuus katkaista, mutta tiukassa paikassa tuli vähän puristusta ja turhaa pomputtelua. Kajaani on eilispäivän vastustajan tavoin kovalyöntinen sakki.

Ensi lauantaina Lavettaret matkustavat Tyrnävälle ja sitten tiistaina 7.7. kohdataan sama joukkue Vimpelin Saarikentällä. Ottelu alkaa klo 18.


Seuran uusimmat