Veikoilla ailahtelevia peliesityksiä
Julkaistu: 12.07.2019 00.00

Veikoilla ailahtelevia peliesityksiä

Puolentoista viikon pelitauon piti olla Lappajärven Veikoille tiukka harjoitusjakso syksyn ratkaisupelejä varten, mutta lähes koko joukkue taisteli sitkeässä flunssakierteessä. Osa pelaajista puki pelipuvun päälle, vaikka tauti jylläsi edelleen. Tuo näkyi sitten peliotteissa, sillä niin surkea oli ensimmäinen jakso Hyvinkään Tahkoa vastaan. Veikot ei ollut hereillä ollenkaan ottelun alussa. Vieraat tahkosivat vastustamattomasti juoksuja kotijoukkueen annettua siihen mahdollisuuden. Ainoan juoksun emännille iski polttolinjaan suunnatulla lyönnillä Lotta Lax Riina Rantalan tuodessa sen.

Neljäs vuoro lupasi jo toiselle jaksolle parempaa pelaamista. Jos Tahko teki kolmessa ensimmäisessä vuorossa keskimäärin seitsemän juoksua, niin nyt se jäi yhteen. Jaksopeli antaa mahdollisuuden ihme nousuihin toisella puolikkaalla. Katsojan silmissä näytti, kuin pelinjohtokaksikko Ville Laitila- Juha Mäkelä olisi vaihtanut koko porukan ulkopeliä tarkkaillessa. Lyöntipeliin tauko ei tuonut parannusta. Joukkue loi kuitenkin viimeisessä vuorossa kolmostilanteita, mutta juoksut jäivät tulematta.

Palkittu kärkikaksikko Linda Viita ja Milla Oravasaari sekä jokeri Kaisa Jaakkola hoitivat sisäpelissä leiviskänsä kunnialla, mutta muuten porukan suoritukset mailan varressa olivat varsin nuhaiset.

Lavettaret matkusti heti seuraavana päivänä Kempeleelle Kirin vieraaksi. Vajaat kaksi viikkoa sitten Veikkolassa saamatta jääneet pisteet jäivät harmittamaan. Nytkin hyvän taistelun jälkeen käteen ei jäänyt sitten mitään. Kotiuttajajokeri Piritta Kärnä- Jantunen avasi juoksutilin avausvuorossa kotiuttamalla Ella Mäkelän. Kiri tasoitti ja meni johtoon kolmannessa vuorossa, minkä Piritta tasoitti Ellan tuodessa jälleen juoksun. Jakson päätösvuorossa emäntie täydellisesti kotiutuksissa 5/5 onnistunut Sari- Ella Kemppainen sinetöi jaksovoiton joukkueelleen.

Toisen jakson alku lupasi Veikoille hyvää, sillä Kärnä- Jantunen onnistui viemään vieraat johtoon Linda Viidan tuodessa. Valitettavasti tasoittavallaan Kiri tekaisi kolme juoksua, joiden myötä Lavettarien ote hiipui liian helposti. LaVen kolmas sisävuoro oli hyvä osoitus siitä. Neljästä ensimmäisestä lyöjästä kolme paloi ykköselle, eikä tästä sillasta enää noustu.

Näiden kahden pelin yhteenvetona voidaan todeta, että neljästä jaksosta kolme ulkopelin osalta onnistui ja yksi oli kaaos. Sisäpeliin tarvitaan useampia ratkaisijoita jaksoa kohti, kuin nyt nähtiin. Hyvinkää- pelissä kärki kulki, mutta kakkos- ja kolmostilanteen purku tökki. Kempeleellä taas yksi pääkotiuttajista Ella Mäkelä toi kaksi juoksua ja palkittu Kärnä- Jantunen löi kaikki Veikkojen juoksut. Lukkari Emmi Peltola vaikeutti pelaamisellaan emäntien tilanteiden rakentelua ja sai siitä kotiin tuomisia.

Sunnuntaina Lavettaret suuntaa sitten toiseen ääripäähän Rauman Feran vieraaksi. Toivottavasti lääkekuurit, niin pelaajien saamat, kuin pelinjohdonkin antamat, auttavat ja kaikki pelaajat pystyvät normaaleihin suorituksiin terveytensä puolesta, niin voitosta lähdetään taistelemaan.

Seuraava kotipeli pelataan ensi viikon perjantaina 19.7., kun markkinapeliin Veikkolaan saapuu vieraita Tampereelta. Ottelu alkaa 18.00 Veikkaus tarjoaa etuasiakkailleen tähän markkinaotteluun kaksi lippua yhden hinnalla 100:lle ensimmäiselle lipun lunastaneelle. Kyseessä mobiililippu, johon voit tutustua etukäteen tarkemmin https://bit.ly/2WE3vCs . Tervetuloa!

Kuva: Samuli Koivusalo

Seuran uusimmat